Elämä on muuttunut näiden vuosien aikana todella paljon, ja tarve omien ajatusten säännöstelylle on nykyään vähän suurempi kuin ennen. Vuosien karttuessa olen alkanut enemmän ja enemmän vakavemmin miettimään sitä, mitä mä elämältäni oikeasti haluan. Ehkä tämän kirjoittamisen myötä tiedän itse varmemmin kuka olen ja mitä ajattelen, kun pääsen lukemaan oman pääni tuotoksia konkreettisesti. (Tällä hetkellä ajatukset kiitää päässä siihen tahtiin etten aina itsekään meinaa saada niitä kiinni). Oon aina rakastanut valokuvaamista - se onkin jäänyt kolme vuotta sitten Helsinkiin muutettuani vähän taka-alalle, mikä harmittaa mua suuresti. Kirjoittaminen on myös ollut intohimo pienestä asti. Mulla oli tapana lapsena kirjoittaa omaa päiväkirjaa ja ns. keskiviikkokirjaa (kyllä, luit oikein, kirja, jota kirjoitin aina vain keskiviikkoisin, koska tykkäsin keskiviikoista). Lempparipuuhaani oli myös satujen kirjoittaminen ja sarjakuvien piirtäminen. Luonnollisesti siirryin jossain vaiheessa bloggaamiseen ja valokuvaamiseen, ostin itselleni digikameran, sittemmin myös paremman järjestelmäkameran. Tuo kamera on mulla vieläkin käytössä, joka toimii edelleen todella hyvin. Ehkä pari objektiivia voisi jossain vaiheessa uusia, mutta sille ei varmaan vielä ole kiire.
Päätin hetki sitten ostaa itselleni uuden tietokoneen, koska en ole uusinut mun tietokonetta sitten vuoden 2012 jälkeen. Säästin uutta tietokonetta varten noin puoli vuotta, kunnes suuri päivä koitti ja kiikutin Macbook Pro:n 13 tuumaisena Gigantista kotiin. Sen jälkeen mä oon yrittänyt opetella käyttämään tätä - ja koittanut hermot kireällä saada vanhasta blogipohjasta tehtyä itselleni sopivamman näköistä tähän hetkeen. Ja tässä tää nyt on. Mun kotisivujen-tekotaidot on tosiaankin vielä vähän ruosteessa, mutta yllätyksekseni sain kuin sainkin joitain muutoksia ulkoasussa aikaan. Tää ei ole vielä täysin mieleinen, mutta puserran tätä pikku hiljaa vähän aina eteenpäin. Myös omien kuvieni tyyli on vielä vähän pohdinnassa, mutta eiköhän sekin selviä tässä bloggailun lomassa. Suurin haaste tälle koko projektille taitaa olla se, miten saan julkaistua tänne monipuolisia kuvia - siihen tarvitsisin kuvaajan, joka osaa ja tykkää, tai jolla on suuri halu oppia kuvaamaan. Ehkä joku aloitteleva bloggari, tai bloggari, jolla on sama haaste kuin mulla, eli kuvaajan puuttuminen? Nimenomaan siis juuri siihen tarkoitukseen, että voisin julkaista tänne joskus kuvia itsestäni.
Kuten jo mainitsin, mä oon 25-vuotias ja asun yksin mun kotoisassa pikkuyksiössä Helsingissä. Muutin Helsinkiin kolmisen vuotta sitten (apua, miten siitä on noin kauan!) pienestä kaupungista nimeltä Kemi. Kemi on osa Lapin maakuntaa, ja on Tornion lisäksi ainut Suomen kaupunki Lapissa, joka sijaitsee Perämeren rannalla. Kemi on rauhallinen ja omalla tavallaan sympaattinen paikka - se on kuitenkin kolmanneksi tai toiseksi suurin Lapin kaupunki Rovaniemen ja Tornion ohella. Ei silti ihan niin tuppukylä. Muutin Helsinkiin, koska Kemin pienet piirit alkoivat ehkä käymään vähän turhan ahtaaksi ja työtarjonta oli todella vähäistä. Valmistuttuani lukiosta ja ravintola-alalta näin mahdollisuuden hypätä tyhjään ja tuntemattomaan - Helsinkiin. Mulla ei ollut täällä kuin pari kaveria, mutta muutos tuntui silti hyvältä. Mä oon aina pärjännyt hyvin yksin, enkä kokenut perheen jättämistä Kemiin ongelmaksi. Mun perhe oli myös todella kannustava, siitä olen todella kiitollinen. Sain vakituisen työn Helsingistä ja uskalsin siten muuttaa super kivaan asuntoon ihanalla sijainnilla. Tämän ensimmäisen työpaikan jälkeen työ on vaihtunut moneenkin otteeseen, mutta ajattelin käydä tätä aihetta tarkemmin läpi toisella kerralla, omassa postauksessaan. Siitäkin on niin paljon kirjoitettavaa, hahah.
Rakastan Helsinkiä. En osaisi tällä hetkellä kuvitella asuvani muualla. (Tai mistä sitä tietää, vaikka rakastuisinkin johonkin toiseen kaupunkiin, maahan tai kulttuuriin, ja päättäisinkin muuttaa sinne). Oon aika avoin tällä hetkellä kaikelle mun elämässäni. Mulla on mukava osa-aikainen päivätyö ja huikean hauska työporukka. Elämä täällä on ajoittain tuntunut tietysti vähän yksinäiseltä, kun vanhat kaveripiirit eivät ole lähelläkään, ja perhe on yli 600 kilometrin päässä. Joku toinen, joka on kokenut tämän elämässään tai on samassa tilanteessa omasta tahdostaan, tietää mitä asioita siinä käy läpi kun muuttaa kauas. Mun mielestä nämä asiat ovat vain vahvistaneet mua ja tehneet musta enemmän aikuisen. Siitä olen todella iloinen, että uskalsin muuttaa. Moni ei uskalla. Helsinkiin muuton jälkeen voin sanoa, että mun elämä on rikastunut. Kaikki on tällä hetkellä todella hyvin.
xoxo, Maria
